keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Osa VII : Hyvää ruokaa ja hyvää arkea !

Yksi Annan lempiasioista au pairina uudessa perheessä on ehdottomasti ollut ruoka. Perheen ruokailutottumukset ovat verrattoman hyviä ja terveellisiä, kaiken kukkuraksi syötäväksi ostetaan aina sitä parasta. Edeltävän viikon torstai-iltapäivällä perheen äiti toi aivan yllättäen kotiin palan parasta naudan sisäfilettä läheisestä lihakaupasta, ja tämä liha oli tarkoitus valmistaa päivälliselle. Ihan vain tavalliselle arkipäivän päivälliselle! Kyllä nyt on sentään kummallista, Anna mietti, mutta söi ehdottoman tyytyväisenä parasta koskaan saamaansa pihviä punaviinilasillisen kera. Toisen kerran lyhyen ajan sisällä oli pöydässä sisäfilettä, kun tiistaina oli perheen isän isän syntymäpäivät ja tällä kertaa oli syystäkin parasta tarjolla. Hyviä salaatteja, hyvää lihaa, hienoja viinejä, aina luomua ja lähiruokaa, ruoan puolesta täällä kyllä ainakin kelpaa olla!

Kyllä kelpaa tosiaan, ihan hullun hyvää ruokaa!! Läheisestä butcherista eli lihakaupasta käydään tosiaan hakemassa tuoreet lihat ja luomuruoat tomitetaan ovelle aina kun perheen äiti on tehnyt tilauksen netissä, kätevää? Ja juuri pistin poskeeni niin ihanaa belgialasesta suklaasta valmistettua jätskiä että kyllä ben änd jerrysit jää kauas taakse. No se ruoasta, mutta hyvä ruoka parempi mieli, ehkä siinä jotain perää on kun on niin mukava viikko ollut!

Arkipäivissä on ollut ihanaa arjen onnellisuutta, Jumalan läsnäoloa ja mukavia hetkiä kotona. Oon lähinnä pysytelly neljän seinän sisällä kun vielä vähän meinaa yskänpoikasta olla, mutta on ollu ihanaa olla vaan kotosalla lämpösessä ja vapaa-ajalla lueskella Raamattua ( loppusuoralla ollaan, toisesta aikakirjasta enää muutama luku jälellä sit on koko opus luettu! ) ja ihmetellä elämää. Oon hirveesti tullu miettineeks nyt tulevaisuutta ja unelmia, kauheen paljon ois vaihtoehtoja mut nää nyt ainakin on listalla:

-halusin ehkä joskus perustaa oman kahvilan jonne kaikki yksinäiset vois tulla juttelemaan
-haluisin ison kodin ( maalla ei väliä ) jonne voisin sit kutsua kaikki maailman kodittomat lapset ( ihan kauheeta että Lontoossa oikeesti on tuhansia kodittomia lapsia!! )
-haluisin seikkailla eri puolilla maailmaa ja auttaa ihmisiä

Noh katotaan mitä seuraavaks!

Viikonloppu on ollu mahtava! Lauantaina netti lakkas toimimasta ( siks päivitän vasta nyt plokia ), mutta lähin heti aamusta Lontooseen suuntana ajan keskipiste eli Greenwich! Sinne piti kiivetä sellanen mäki ylös ja yhtäkkiä pompahdin pienelle puistotasanteelle ja kävelin sen reunalle ja siitä oli aivan uskomaton näkymä koko Lontoon yli !



En oo varma olinko ihan vielä tasan siinä ajan keskipisteessä, Greenwichissä on joku observatorio, jossa se virallisesti kai on, mutta mulle tuli vähän kiire kun olin menossa Jouluterveiset Suomesta -konserttiin Southwarkin katedraaliin. Siellä olivat Nina Tapio, sen äiti ja joku kolmas nainen esiintymässä, se oli ihan tosi kaunista, siellä kyynel silmäkulmassa kuuntelin ihania suomalaisia joululauluja ja yhteislaulujen aikaan en ees meinannu pystyä laulamaan kun oli pala kurkussa. Koti ikävä vähän kolkutteli siinä vaiheessa kun Ninan äiti kertoi lapsuusjoulumuistojaan. Konsertin jälkeen oli tarjolla glögiä ja joulutorttuja, ihanaa! Sieltä sitten päätin mennä katsastamaan  Buckinghamin palatsin ( no ei ollu niin hieno ku odotin ) mut lohdutuksesksi suuntasin Photographers galleryyn, siellä oli pari tosi kiinnostavaa ja isnpiroivaa näyttelyä, pari tuntia vierähti ihan huomaamatta siellä kuljeskellessa ja valokuvia katsellessa. Sitten lähdin taiteesta kylläisenä kotia kohti.



Oxford streetin jouluvalot ja tontut liikkeellä! 



En voinu muuten aluks uskoo silmiä ku tääl ihan oikeesti on noit punasii
puhelinkoppei! (ja punaset bussit ja mustat taksit on oikeesti olemassa myös! ) 




Sunnuntaina vuorossa oli lisää kulttuuria, nimittäin British Museum. Toden totta, ne kehvelit olivat varastaneet puoli egyptiä ja vieneet sinne!




tuolla taustalla tais joku kreikkalainen temppeli olla.. 


Huomasin että yllättävän vähän mua kiinnostaa tollaset historialliset jutut, hetken aikaa jaksoin ihmetellä patsaita sun muita Egyptiläisestä, Roomalaisesta, Kreikkalaisesta ja monesta muusta vanhasta kulttuurista, mutta mun sydän sykkii modernille taiteelle ja Jumalalle paljon enemmän, niimpä menin Hillsongille moderniin kirkkoon! Siellä oli mahtavaa olla taas ja sen jälkeen mentiin porukalla lounaalle, tunsin jo muutaman tyypin siitä joukosta ja tutustuin moneen uuteen mukavaan henkilöön! Tulin jutelleeks tosi pitkään yhden saman ikäisen tytön kanssa ja tuli yllättävän syvällinen hetki ja mentiin sitten kahestaan kävelylle ja tää tyttö kerto juttuja omasta elämästään ja ajatuksiaan ja jotenki oltiin tosi samalla tasolla, vaihettiin numeroita ( jee! ) ja nähään taas perjantaina! Potentiaalinen eka tosiystävä maisemissa siis! ;) Siinä illasta tapasin vielä yhen Hillsongilla käyvän suomalaisen tytön, joka on nanny : na eli lastenhoitajana Lontoossa nyt pari vuotta hengaillu ( nannyna tienaa ihan kivasti, kuukausipalkka voi rikkaassa perheessä olla 2000 puntaa! ) ja mentiin hänen ystäviensä kanssa yhteen pubiin istumaan ja jälleen tuli varmaan kymmenkunta uutta naamaa tutuksi, kivaa!

Sunnuntaina oli muuten ihan hirvee myrsky, mutta kun pääsin junasta ulos kotipysäkillä, sade oli lakannu ja käpöttelin rauhassa kotiin! Ihana viikonloppu siis, kulttuuria ja kivoja ihmisiä :)

Pocahontas on vieläkin pop! 
Ainiin, olipa mukavaa, lauantaina junassa matkalla kotiin mukavannäköinen täti-ihminen istahti viereeni ja rohkaistuin sitten avaamaan suuni ja sönkötin siinä sitten "How are you" ja sain yllättyneen ja ilahtuneen vastauksen ja hyvän keskustelun aikaan! Täti oli töissä Shekaspearen Globe teatterilla ( suositteli käymään, totta vie menen! ) ja juteltiin kulttuurista, fiilisteltiin finnish designia viiskytluvulta ja muuta semmosta, kannattaa avata suu junassa!

Siunattua joulunodotteluviikkoa kaikille, elkää stressatko valmisteluista jooko? :) jos joku ei muista tarkkaan mikä tää koko Jeesus juttu nyt oli, ni nyt on hyvä aika avata Johanneksen evankeliumi ja opetella rakastamaan! ( Mä alan vihdoin oppii mitä rakkaus on, eikä oo menny ku kakskyt vuotta ! Toivoa on. <3 )

Tän viikon dressember outfit : pieni inkkarimarrityttönen lähettää terveisiä!

Viikon päästä Suomessa, nähään pian!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Osa VI : Iloisia uutisia

Anna ei saata uskoa korviaan. Jos asiat ovat todella siten miten ne näyttäisivät olevan, hän on juuri vastaanottanut ilouutisen ja saanut vastauksen rukoukseensa. Anna on ikävöinyt aivan suunnattomasti ystäviään ja läheisiään Suomessa, eikä hän ole odottanut näkevänsä heitä pitkään pitkään aikaan, sillä edes jouluksi hänen ei ollut tarkoitus mennä Suomeen. Anna päätti kuitenkin eräänä iltana ikävissään rukoilla, että jos Taivaan Isän mielestä olisi hyvä ajatus, että Anna viettäisikin joulun Suomessa oman perheen luona, niin Hän voisi tehdän pienen ihmeen ja saada asiat järjestymään, sillä lentoliput joulun aikaan ovat liian kalliita Annan maksaa. Jumala näytti Annalle jälleen, kuinka ihmeellisellä tavalla Hän voi asiat järjestää lastensa parhaaksi, au pair -perheen äiti nimittäin kertoi juuri, että jos Anna haluaa mennä jouluksi kotiin perheensä luo, he voivat maksaa lentoliput Suomeen ja takaisin Lontooseen ja Anna saa viettää kaksi viikkoa Suomessa perheensä ja ystäviensä kanssa! Annan välitön vastaus kysymykseen oli KYLLÄ! Asia oli sillä sovittu ja omassa huoneessaan Anna kohotti katseena taivasta kohti ja hymyili kyynel silmässä, kiitos.

Ah eli jouluksi kotiin, uskomattoman ihanaa!!! Lento saapuu Suomeen jouluaattona ja lähtee takaisin tammikuun seitsemäntenä, kaksi viikko aikaa siis olla kotona,  nähä perhettä ja kavereita, kuljeskella jälleen rakkaan Helsingin kaduilla, kahvitella lempparikahviloissa ja käydä omassa seurakunnassa, voi miten jo odotan! Tätä siis päällimmäisenä kuuluu, muutenkin hyvää!

On ollu kiva viikko, aika perusjuttuja, arkipäivät olin kotosalla ja hoidin työt ja lenkkeilin, pyöräilin ja seikkailin lähimailla, perjantaina illalla menin Joyn isän ja äidin kanssa sinne Hillsongin pienryhmään mikä on meitä lähellä ja leivoin sinne porkkanamuffinsseja ja siellä oli ihanaa, hyvää ruokaa, lämmin tunnelma ja hyvää keskustelua, oli myös ihanaa taas rukoilla yhdessä. Ps. ne tykkäs niistä muffinsseista, saan siis ehkä mennä uudestaan! Viikonlopusta voinkin jaaritella sitten enemmän.

Lauantaina pidin itselleni ihanan hemmottelupäivän, otin pyörän alle ja kurvasin Windsoriin, siellä seikkailin ihanilla pikkukaduilla ja nautin kauniista vanhasta kaupungista. Windsorin sillan toisella puolella on myös Eton-niminen pikkuinen vanha kaupunginosa, menin sinne kuljeksimaan ja vitsi siellä on kyllä kaunista, värikkäitä pieniä vanhoja englantilaisia taloja, pikku putiikkeja siellä täällä ja linnan ja kirkon välimuodolta näyttävä valtava poikakoulu kaiken keskellä, siellä sielu kyllä lepäsi taas! Ihan siinä sillan kupeessa on myös pieni Chocolate Theatre Cafe, jossa söin niin ihanaa suklaakakkua, että en oo kyllä välttämättä parempaa saanu missään! Kotiin päästyäni laitoin veden valumaan kylpyammeeseen, laitoin musiikin soimaan ja otin pitkän kuuman kylvyn kasvonaamion kera, teki niin hyvää ulkona vietetyn päivän jälkeen. Illalla vielä nautittiin katsottiin brittien tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa ja nautittiin lasilliset valkoviiniä, aika ihana päivä, eikös!

Sunnuntaina lähdin aamulla lontooseen ja näin suomalaista ystävääni King's Crossin juna-asemalla (siellä on se Harry Potter kärry, minkä kanssa voi kuvatuttaa itsensä niinku ois menossa sinne Tylypahkan juna-asemalle näin sen jee! ), ja mentiin yhteen kivaan pikku kahvilaan nauttimaan kuulumisten vaihtamisesta kahvin ja suklaacroissanttien kera, hyvä alku päivälle! Sieltä menin Hillsongille ja siellä oli Brian Houston puhumassa, hyviä juttuja sillä oli kerrottavina.



Asiaa! 




Sen loputtua yks tyttö johon olin aikasemmin tutustunu pyysi mut mukaan ja mentiin porukalla syömään läheiseen ravintolaan ja tutustuin moneen uuteen mukavaan ja kiinnostavaan ihmiseen, nään niitä taas ens viikolla, kivaa!

Sitten näin kaveria Kalliosta ja käytiin myös kahvilla, oli tosi kivaa jutella ja muistella myös Kallioaikoja, ah siellä oli kyllä kivaa! Kahvihetken jälkeen tallusteltiin Sohon katuja löydettiin lintuja!



Tipitii! 




Eli kaikkiaan erittäin kiva viikko, vielä kaks viikkoa jouluun, sitä odotellessa!



Elokuvasta tyttö ja kaulahuivi, coming soon!
Ja tässä tän viikon dressember outfit : Värikkyys on pop!

Mun lempiväri on oranssi, ja mitäs sieltä löytyykään, keltasta + punasta = oranssi, tää kuva on omistettu Elisa Siraiselle !  <3

Elle vihaa oranssia, en ymmärrä miks, mutta hei täällä on muuten sen verran lämpöstä että ohuella anorakilla pärjää, thats nice, ton huivin sain läksiäislahjaksi ihanalta pariskunnalta Matelta ja Eevalta, kiitos!

Siunausta sinne, muistakaa pukeutua lämpimästi ja juoda paljon lämmintä ettette vilustu, terveisin yksi jolla on kurkku kipeänä, ( yks päivä mulla oli vähän ohut huivi kun lähin pyöräilee asemalle, oma vika siis ! )


Love u all ! <3


Ps. Jesus loves u all too ! <3




maanantai 2. joulukuuta 2013

Osa V : Vauva sairaalassa

Huomio! Attention! Tämä blogi päivittyy joka maanantai ( ajattelin vaan informoida ni tiedätte milloin kokoontua uutisten äärelle! ) 


Viime päivät Anna on ollut kotona yksin lähestulkoon koko ajan. Perheen äiti lähti sairaalaan vauvan kanssa ihan vain tarkistaakseen onko kaikki kunnossa vauvalle äkillisesti nousseen kuumeen takia. Lääkärit ilmoittivatkin yllättäen, että heidän on jäätävä sinne, kunnes sairauden syy selviäisi. Kaikkien järkytykseksi tulokset näyttivät erittäin vaarallista virustartuntaa, ja niin joutuivat vauva ja äiti jäämään sairaalaan ja Anna jäi hoitamaan kotia. Anna ei aluksi saanut laisinkaan selvää tilanteesta, kaikki vain näyttivät huolestuneilta ja pyyhälsivät paikasta toiseen, hänelle kerrottiin vain, että kyseessä on jonkin sortin virus, ja että äiti ja vauva joutuvat viipymään sairaalassa jopa kymmenen päivää. Kun Anna vihdoin ymmärsi, että tauti saattaisi vaurioittaa vakavasti pienen vauvan aivoja tai aiheuttaa muita huolestuttavia seurauksia, hän aivan hätääntyi ja kun mitään muutakaan ei ollut tehtävissä hän kääntyi Taivaan Isän puoleen. Pidäthän pienen vauvan turvassa ja suojelet häntä, ettei mitään pahaa sattuisi ja vauva paranisi ja pääsisi pian kotiin, hän pyysi. Neljän päivän kuluttua tohtorit totesivatkin, että pahin on voitettu, kaikki hyvin ja vauva voi lähteä äidin kanssa kotiin. Kiitollisuus täytti Annan sydämen ja jälleen kerran hän kiitti Jumalaa Hänen ihmeellisestä huolenpidostaan! 

Tiistaina Joy siis lähti sairaalaan kysymään neuvoa vauvan kuumeen suhteen ja lauantai-iltana he palasivat kotiin. Olin melkein koko viikon siis kotona yksin, siivoilin ja hoidin kotihommia päivät ja iltaisin Ilona tuli kotiin yöksi ja hänen mumminsa tuli avuksi pitämään huolta nukkumaanmenosta iltaisin ja kouluunlähdöstä aamuisin. Kotona oli varsin rauhallista ja mukavaa puuhailla, pääsin myös tekemään ihan yhtä lempipuuhaani eli haravoimaan lehtiä, jee ! 

Muuten viikko eteni suunnilleen näin. Mut kutsuttiin Lontooseen C3 serakunnan pienryhmään, joka oli keskiviikkona ja menin sitten sinne, ja tutustuin siellä taas uusiin ihmisiin, ( siellä oli porukka n. 25-35 ikästä, joten kaikki suht niinku työssäkäyviä älykkö ihmisiä ) oli hyvää keskustelua, ja mukavaa illanviettoa pikku naposteltavien ja punaviinin kera! Rukoiltiin myös lopuks yhessä ja myös pikku vauvan puolesta, hyvä! Mukavaa siellä oli siis, mutta ehkä halusin vähän enemmän oman ikäsiä ihmisiä, joitten kanssa ihmetellä asioita tästä perpektiivistä. Kuitenkin varmaan meen uudestaan tonne, oli ne sen verran kivoja ! 

Junamatkalla Lontooseen muuten sattui eräs mies horjahtamaan ihan siinä mun kohalla ja kaatamaan kahvit lattialle ( ei osunu yhtään muhun onneks ) ja samantien mies huudahti " Oh I am so terribly sorry! " Nyt on syytä huomioida, että kohteliaisuuden lisäks ( suomessa jos joku kaataa kahvit lattialle, saatetaan ehkä sanoa hups sori ja poistutaan välittömästi paikalta, mutta tää mies heti siivos kahvit ja pahoitteli kaikille ja jutteli mukavia samalla )  britit tuntuu joka kohtaan heittävän ton terriblyn. Jos joku on kallista se on terribly expensive!  jos ulkona on huono ilma siellä on terrible bad weather ja jos jollain on pissahätä sitten hän on in terrible need to pee! jne jne. Olen päättäny lisätä sanan päivittäiseen sanavarastooni, olenhan intohimoisesti etsimässä tietä todelliseen brittiyteen. 



Joulutunnelmaa Covent Gardenissa ! 



Perjantaina taas oli Hillsongin sisterhood- tapahtuma naisille ja menin sinne yksin ja olin ihan hämmästyny ku siellä oli varmaan melkeen tuhat naista ( saatto olla ylikin ) ja kattelin varmaa vähän orvon näkösenä ympärilleni ku heti joku tuli juttelemaan ja taas sitten tuli uusia tuttavuuksia sen illan aikana!  Puhujana paikalla oli Priscilla Shirer, aivan uskomattoman hyvä puhuja, mahtavia juttuja sillä oli kerrottavana, kannatti mennä sinne, levee hymy kasvoilla matkustin kotiin sieltä! 

Lauantaina kun heräsin aamulla, tuli mieleen että vitsi, huomenna on eka joulukuuta ja mulla ei oo joulukalenteria. Muumijoulukalenterit on parhaita ja pohdin, että oiskohan Lontoossa Muumikauppaa. Googletin, ja kyllä - Lontoon keskustasta löytyy myös muumikauppa! Siitä iloiten aloin valmistautua lähtöön ja ennen kuin ehdin ovesta ulos, posti kolahti luukusta sisään. Nostin postit lattialta ja katoin että kirjeitten alla on myös vähän isompi paketti ( vauvalle on tullu paljon lahjoja ystäviltä ni ajattelin et se on sille ) mutta kun katoin lähempää, näin hyvin tutunnäköistä käsialaa, katoin tarkemmin ja kyllä - äitin käsialaahan se oli ! Revin paketin auki melkein itkien ilosta kun vihdoin saan postia tänne ja arvatkaas mitä siellä oli!! Uskomatonta mutta totta - Muumijoulukalenteri!!! Ja lisäks piparkakkumuotteja!  Karo oli valinnu mulle ihanan kalenterin ja se tuli just ajoissa etten ehtiny ostaa Lontoosta :))) Ihania pikkusiunauksia arkeen! Kiitos äiti ja Karo <3 

Mun osote on 
6 Pinehurst 
London Road
Englefield Green
Egham
Surrey
Tw20 0HQ

Paketteja vaan tulemaan! 

No lähin sitten iloisin mielin Lontooseen ja seikkailin siellä ja ihan sattumalta itseasiassa päädyin Covent Gardeniin ja sieltä sitten yllätyksekseni löytyi se Lontoon pikku muumikauppa !





 Illalla näin sitten Jannea, joka oli tullut Lontooseen kattomaan jotain futismatseja ja päätettiin vaihtaa kuulumisia fish&chipsien ääressä. Näin teimme, ja nyt on sitte fisut ja sipsitkin kokeiltu, ihan kelpo safkaa kyllä. Ihana oli nähä ystävää ja jutella, Janne kerto Israelin matkan kuulumisia ( Janne oli siis reissanu ensin Israelissa ja sit tuli Lontooseen ) ja ihmeteltiin maailman menoa siellä ja täällä, hyvä ilta!


Sunnuntaina nähtiin Jannen kanssa uudestaan ja mentiin yhessä Hillsongille, siellä oli jälleen mukavaa! Sitten käytiin syömässä, ja Janne lähti kattomaan matsia ja mä lähin Liverpooliin Brick Lane markettia kattomaan. En oo missään ( paitsi Flow festareitten aikaan ) nähny niin paljon hipstereitä samassa paikassa ! Brick Lane market on jotenki vähän niinku sellanen retro ja vintage mekka ja siellä oli myös iso halli mis designerit myi niitten luomuksia. Sillä kadulla oli graffiteja seinät täynnä ja ne oli vieläpä hienoja sellasia, se paikka on vissiin ihan kuuluisa niistä? Siellä seikkailin tunnin jos toisenkin, mutta lopulta jalkoja alkoi kolottaa ja lähdin kotimatkalle. 

Jos joku kysyis mikä fiilis tällä hetkellä ni ois aika hankala vastata. Ensinnäkin, kaikki hyvin edelleen!  Mutta nyt kun on kuukausi vierähtäny erossa läheisistä, ni näkyy entistä selvemmin miten tärkeetä on että saa jakaa elämää, arkea yhessä ihanien ihmisten kanssa. Täällä on kivaa, oon löytäny siistejä paikkoja, tykkään seikkailla jne, mutta tuntuu että meen eteenpäin vähän vajaalla liekillä, en nauti asioista yksin niin paljoo ja täysillä, kun jos voisin jonkun toisen kanssa kokea ne ja jakaa ja fiilistellä. Ekat pari viikkoo oli ihanaa hengähtää ja olla yksin mut nyt kyllä kaipaan samanhenkistä seuraa! Jumala onneks on lähellä ja pitää huolta missä meenki, mut ois kivaa jos vierellä kulkis joku muukin kun Jeesus ja suojelusenkelit. ( Jeesus on kiva, mut kun sitä ei voi halata! Eikä se naura ääneen mun huonoille vitseille :(  )  
elokuvasta taivaanrannan maalari
Mutta eiköhän oikeet tyypit vielä tuu vastaan, Jumalan johdatuksessa kun mennään! 

Kiitos muuten hirveesti teille, jotka rukoilette mun puolesta, saa rukoilla edelleen! Ja jos on jotain minkä puolesta mä voin rukoilla ni laittakaa viestiä! :) 

Ps. Dressember on täällä, miehet on ajaneet viiksensä pois ( toivottavasti ) ja nyt kun kerran mulla blogi on ni täältä tulee noloja vaatekuvia nolojen turistikuvien lisäks, koittakaa kestää! 

Täs ois eka, huivit on pop! 


Toivottavasti kaikilla oli ihana eka adventti, 
pitäkää kivoja pikkujouluja, siunausta tähän viikkoon !

<3

maanantai 25. marraskuuta 2013

Osa IV : Uusia ystäviä

Sunnuntaipäivä on hämärtynyt illaksi ja Anna kuuntelee huoneessaan musiikkia sängylle aivan pieneksi käpertyneenä. Ulkona lohduton sade valuu surullisena ikkunoita pitkin seinille, seiniltä maahan imeytyen lopulta multaan. Samoin valuvat kyyneleet Annan silmistä poskille ja katoavat pehmeän peiton sisuksiin. Vaikka kaikki asiat sujuvatkin aivan mainiosti, Anna kaipaa ystäviään Suomessa. Hän ajattelee kaikkia läheisiään ja ihmettelee, miten juuri hän onkaan saanut niin uskomattoman joukon hyviä ystäviä ympärilleen. Kuinka turhauttavaa onkaan, että hyvien ysävyyssuhteiden solmiminen on niin tuskastuttavan hidasta, eikä hänellä tule olemaan täällä vielä pitkään aikaan ystävää, jonka olkaa vasten itkeä. Nämä ajatukset saavat pienen tytön purskahtamaan itkuun ikävästä. Voi kumpa voisin saada edes yhden hyvän ystävän täällä, Anna ajattelee. Rakas Taivaan Isä, voisitko olla niin kiltti että voisit edes yhden mukavan ihmisen johdattaa elämääni täällä, jonkun sellaisen josta voisin saada itselleni ystävän.

Viikko sitten tosiaan tirautin pienet itkut, kun en ole vielä oikein tutustunut potentiaalisiin ystävä-ihmisiin täällä. Vaikka kaikki tosiaan on mahtavasti, ajatus siitä, ettei täällä vielä kuitenkaan ole ketään jonka olkaa vasten itkeskellä jos kaikki ei olisikaan hyvin, sai minut melko alakuloiseksi. Kuten tavallista, mainitsin asiasta Jumalalle. Oli sitten rukouksella vaikutusta tai ei ( tod. näk. oli ) viikon kuluttua siitä illasta olin tutustunut n. 20 uuteen potentiaaliseen ystävä-ihmiseen!

Aloitetaan kuitenkin järjestyksessä. Ilonalla nousi kuume viikonloppuna ja hän oli koko viikon kotona, joten töiden suhteen oli kuvioissa Ilonan kanssa pelailua ja siivoilua. Mukavaa puuhaa siis! Alkuviikosta oli aivan mahtavat säät täällä ja Joy kaivoi autotallista esille pyörän, jonka sain käyttööni. Tiistaina tein pikku pyöräretken siihen lähipuistoon ja tässä pari otosta siltä reissulta.















Keskiviikkona sain puhelun eräältä Hillsongin pienryhmänvetäjältä ja hän kutsui mut täällä lähistöllä kokoontuvaan pienryhmään perjantaiksi, lupasin ilmestyä paikalle! Torstaina tein toisen pyöreretken, tällä kertaa Windsoriin ja niillä huudeilla taas näytti tältä.

Vähänkö järkytyin ku tielle yhtäkkii hyppäs peura! Onneks oli kamera holleilla ni ehin ikuistaa sen siinä linnan edessä poseeraamassa ;)
 

Kävin Windsorissa kuumalla kaakaolla yhessä aivan ihanassa kahvilassa ja runoilin siinä samalla pikkuisen, vitsi miten ihanii kahviloita oikeesti täällä, jostain syystä ne aina saa mun runosuonen sykkimään.



Perjantaina Joyn vanhemmat sitten veivät mut autolla ( jota itseasiassa mä ajoin ) sinne connect groupiin, niikuin pienryhmiä täälläpäin kutsutaan. Oli aivan mahtavaa tutustua niihin ihmisiin siellä, paikalla oli tosi eri ikäistä väkeä erään perheen pienistä lapsista opiskelijoihin, aikuisiin ja kuusikymppisiin vetäjiin asti ( ah mitä elämänviisautta ja iloa heillä! ). Ruokaa, keskustelua rukousta, ai että miten tuli tarpeeseen! Kahden viikon päästä uudestaan sinne  :) 

Lauantaiaamuna mentiin perheen kanssa Harrodsiin! Se oli suht järkyttävä paikka, hirveeeesti ihmisiä, turisteja lähinnä, tooooosi kallista ja quite posh, kuten täällä tavataan sanoa jos joku on tosi hieno silleen rikkaalla ja hohdokkaalla tavalla? Ei mun paikka, mutta nähty, tässä todiste.







Kävin myös samalla reissulla Natural History Museumissa, löysin lisää eläimiä. 




Se oli ihan oikea elävä dino, ilonen heppu ! 


Illalla mulle buukattiin naapuriin lastenhoitokeikka, tunnin leikin 4v tytön kanssa, 4 tuntia istuin, katoin telkkari ja viilasin kynsiä -> 50 puntaa käteen, hyvä ilta! 

Sunnuntaina päätin mennä tutustumaan C3 seurakuntaan, joka on joku jokseenkin SUHEn kaltainen seurakunta ja vitsi se paikka tuntu ihanalta heti ku pääsin ovesta sisään! Hillsongiin ( ja sen tuhansiin kävijöihin ) verrattuna tää n. sadan hengen seurakunta tuntu aivan ihanan kodikkaalta ja mukavalta, päätin, että jos vaan ihmiset on mukavia, voisin asettua sinne. Noh, heti kun virallinen osuus loppui ( ensinnäkin siellä oli ihan huippu puhuja ja mahtava ylistys ) ihmiset tuli kyseleen et oonko uus siellä ja esitteli mua kaikille, sitten ne kutsu mut lounaalle ja mentiin porukalla syömään läheiseen paikkaan!
Ja olihan ne mukavia! ( Kiitos Jumala kun vastasit rukoukseen, toit paljon potentiaalisia ystävä-ihmisä ympärille! ) 

Tein pikku kävelylenkin Hyde Parkissa, se oli aika jees ja menin sitten Hillsongille vielä, siellä istuin erään naisen viereen ja sitten siinä jotain höpöteltiin ja kun oltiin lähössä sieltä, hän pyysi mua kahville ja mentiin sitten hänen ja erään toisen naisen kanssa läheiseen kahvilaan istumaan ja juttelemaan! Toosi kivoja ihmisiä, hyvää keskustelua aiheena rakkaus, mikäs yhdistää naisia paremmin ympäri maailmaa eri kulttuureissa kuin hyvä kahvi, pala kakkua ja rakkaus! 

Eli kiitos vielä, Jeesus, oot kiva! 

Saa nähä mitä tällä viikolla tapahtuu, siunausta teidän viikkoihin! <3 


Jos Harrodsissa oli jotain hyvää niin tämä, rakkautta kaikille! 






maanantai 18. marraskuuta 2013

Osa III : Suomalaisia ystäviä Lontoossa

Mikä jännittävä viikko onkaan takana! Anna on vieläkin innoissaan viime viikon tapahtumista. Hän on tavannut monia Suomalaisia ystäviään Lontoon vilinän keskellä, käynyt monissa uusissa viehättävissä paikoissa, oppinut jo hiukan käyttämään undergroundia eli Lontoon metroa! Kuinka hämmästyttävää elämä täällä onkaan. Yksi asia on kuitenkin kaikkein hämmästyttävin - Jumala pitää Annasta kaiken keskellä koko ajan hyvää huolta.

Melkoinen viikko tosiaan taas takana, arkipäiviin on jo löytynyt selkeä rutiini, herätys 6.45, aamutoimet, Ilonan auttaminen kouluunlähdössä, kotitöitä kymmeneen. Kymmenestä kolmeen on vapaa-aikaa, jolloin olen käynyt lenkillä ( viime aikoina en oo eksyny ), lenkkipolun varrelta löytyy mm. vesiputous! Se on aika hieno, kuvamateriaalia ehkä luvassa, livenähän se on paljon makeempi, eli tulkaahan kattomaan tänne ;) Lenkkeilyn lisäks olen saattajnut loppuun Raamatunlukuprojektia, kohta alkaa viimesetkin vanhan testamentin kirjat olla luettuna, kiva että todella kohta on kokonaisvaltaisesti hajua siitä, mitä kaikkea se kirja sisältää. Lukemista ja lenkkeilyä, viimeisten vuosien aikana otettujen tuhansien valokuvien läpikäymistä, karsimista ja muokkaamista, huh että siinä on hommaa! Onneksi on aikaa! Lisäksi sitä sun tätä, mitä milloinkin. Iltapäivällä toiset kolme tuntia hommia Ilonan kanssa ja kotitöitten parissa ja illalla kuudelta yleensä vapaudun, syön, luen vähän ja kaheksalta nukkumaan. Ai että kuulkaa tuntuu hyvältä vedellä kunnon yöunet joka yö.

Osiossa suomalaisia ystäviä, näin torstaina ( kun oli hommia vaan aamulla ja koko loppupäivä vapaa ) Lontoon keskustassa vanhaa kaveria Kallion lukiosta. Jasmiina ehti meidän koulussa olla vain yhden vuoden ennen britteihin muuttoa, eli ei olla nähty kolmeen vuoteen, mutta nyt sovittiin treffit ja oli ihana nähä ja jutella pitkästä pitkästä aikaa! Hyvän kahvilan jälkeen mentiin Sohon hoodeille ja käytiin Beyond Retro -nimisessä vintage retro second hand shopissa, siellä ois kuulkaa ollu sitten ihan mitä vaan mitä kuvitella saattaa kaikilta vuosikymmeniltä! Hintataso tosin oli melko kallis, joten sillä kertaa mukaan ei tarttunut mitään, mutta vakaa aikomus on sinne palata, josko jotain tarttuis mukaankin! Ystäväiseni näytti vähän hyviä ravintoloita, kauppoja, second hand shoppeja ja kartutti Lontootietämystäni huimasti - Hyvä!  Lisäksi junaa odotellessa tein pakollisen Starbucks visiitin, hoidettu, nyt voin rauhassa keskittyä omaperäisiin pikkukahviloihin!

Noin ne sanoo, ja kirjottaa mun nimen täällä! 


Lauantaina taas Katja ja Helmi päräyttivät bussilla ( Pariisista ? tai amsterdamista ) Lontooseen ja nähtiin Portobello roadin luona, joka on siis aivan huikee paikka, pitkä katu jossa on lauantaisin kaupat avattuna kaduille ja kaikenlaisia sekalaisia kojuja joka paikassa, paljon antiikki ja vintage liikkeitä, kojuja, kirppispöytiä sun muita. Talot sillä kadulla on kaikki erivärisiä, joten tunnelma siinä väriloistossa ja ihmisvilinässä oli ihan taianomainen. Ens kerralla otan kameran mukaan, on aika kuvauksellinen kohde tuo. Ainiin, ja mitä ihania kahviloita siellä olikaan! Tavoitteena on käydä ne kaikki läpi.

Katjan ja Helmin kanssa sitten  talsittiin illemmalla pääshoppailukadulla Oxford streetillä kauppoja kattelemassa. Oxford street on kyllä mun makuun lähes luotaantyöntävin paikka koko Lontoossa, siellä on aivan hirvee tungos ihmisiä koko ajan koko kadun pituudelta ja se on sentään monta mailia! Mutta Katjan ja Helmin kanssa oli mukava päivittää Suomi- ja reissukuulumisia!

Lontoo vaikuttaa muuten olevan täynnä ekokahviloita ja -ravintoloita, luomukauppoja sun muita hyviä juttuja ja Lauantaiaamuna käydessäni Camden Townissa, ( taas yks aika huikee paikka ) kävin yhessä ihastuttavassa hippi eko kahvilassa, josta oli näkymä joelle ja sokkeloisille kaduille, se oli kertakaikkiaan hurmaava paikka! Ja hyvää reilun kaupan kahvia!

Sunnuntaina menin kolmen aikaan Hillsongille ja yllättäen siellä oli Matt Redman vetämässä ylistystä ja se oli ihana pikku Jumalan johdatus, tykkään niin Matt Redmanin biiseistä, oli huikeeta lauleskella niitä parin tuhannen muun kanssa, siinä oli kyllä tippa linssissä, oli tosi hyvä olla, Hillsong on kyl melkonen paikka! Hillsongin jälkeen menin käymään Julian (Joyn siskon) seurakunnassa ja tapasin joukon Julian suomalaisia ystäviä. Kyseinen HTB church oli myös oikein miellyttävä paikka, pitää nyt etsiskellä että mikä se oma paikka sitten olis! Mutta Suomipainotteinen viikko tosiaan!


Siellä jossain keskellä se Retmannin Matti on!
( olin ylä parvella ja joka puolella sikan lisää jengii! ) 

Linkistä löytyy ihan mun suosikkibiisi ikinä!

Pahoittelen tän viikon tylsiä kuvia, kasvattakaahan viiksenne kunnolla, alla olevassa kuvassa ois hyvä inspiraation lähde!  Eläköön movember!



Mutta tällästä tänne, siunattua viikkoa sinne! 

maanantai 11. marraskuuta 2013

Osa II : Suuressa kaupungissa

Lauantaiaamuna Anna heräsi innosta silmät kirkkaina ja juoksi suinpäin ikkunan luo katsomaan, millainen sää ulkona on. Tämä oli nimittäin tärkeä päivä - Anna aikoi ensimmäistä kertaa mennä suureen kaupunkiin, Lontooseen. Vaikka ikkunan takaa aukeni harmaa ja sateinen aamu, Annan hymy vain leveni levenemistään, kuuluihan sade olennaisena osana brittiläiseen maailmaan. Lontoo sateella, ah miten romanttista, Anna ajatteli ja riensi pukeutumaan.

Mulla on täällä tosiaan viikonloput vapaata ja lauantaina lähin sitten seikkailemaan ekaa kertaa Lontoon keskustaan, tulin junalla Waterloohon ja kävelin Thamesin vartta suu aivan ammollaan ja silmät pyöreinä. Ekat fiilikset Lontoosta oli että vitsi miten ruma paikka! Lontoo on ihan ihme sekamelska, sanotaanko nyt - kaikkea. Löytyy uutta ja vanhaa, rumia moderneja toimistotaloja, ikivanhoja pikkutaloja, ostoskeskuksia, kahviloita, rakennustyömaita, historiallisia monumentteja ja ihan kaikkea muuta eri aikakausilta, ja nää kaikki on tungettu ihan vieri viereen joten vaikutelma kaupunkikuvasta on hyvin hyvin sekava. Helsingin siisteyteen ja järjestykseen tottuneena Lontoo tosiaan vaikutti tosi rumalta ensin, mutta kun aloin tottua sekamelskaan, aloin ihastua tähän hönttiin kaupunkiin!

Mulle oli kyllä kerrottu että britit on tosi ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta että järjestivät oikein paraatin mun saapumisen kunniaksi! Ei nyt sentään mitään niin isoa olisi tarvinnut, kakku ois riittäny...
Mulle ei ikinä selvinny että miks tuolla oli toi paraati, mutta jotain syytä juhlaan selvästi oli kun monta tuntia kesti ton kulkueen meneminen tosta paikasta ohi ! 

Joy kertoi mulle paikasta nimeltä Borough Market, jonne hän suositteli minun mennevän, ja päätin että etin sen sitten vaikka tällä ekalla reissulla, ja löytyihän se, aivan ihana vanhassa tunnelmallisessa ulkohallissa oleva kauppapaikka, josta saa lähinnä kaikkia erilaisia ruokajuttuja - tuoreita hedelmiä, vihanneksia, juustoja eri maista, viinejä, lihaa, kalaa ja kaikkea muuta. Siellä on myös kaikkien eri etnisten ryhmien edustamat keittiöt, joista saa ruokaa, ja koko paikassa oli väkeä kuin meressä kaloja.    ( mistäköhän toikin kliseinen ilmaus ponnahti? ) Luovuus kuivahtaa :/ Kuitenkin myyjät Borough Marketissa oli kaikki jotenki tosi sympaattisia, esimerkiksi valloittava juustopapparainen tuossa kuvassa alapuolella!




Itseasiassa tosiaan aamulla satoi, mutta hetken Lontoossa harpottuani sade lakkasi ja aurinkokin alkoi paistamaan, mikäs siinä oli tallustellessa kaupungin katuja ja ihmetellessä elämän menoa! 

Palasin sitten jo iltapäivällä kotiin, koska Ilonan koululla järjestettiin vuosittainen ilotulitusshow ( jonka eräs perhe kustantaa joka vuosi ) ja lähdettiin sinne perheen isän ja Ilonan kanssa. Joy kertoi, että on hyvin tyypilliset brittiläiset hipat ja ne eteni siis niin, että ensin monet vanhemmat lapsineen meni viereiseen pubiin ( fox and hound -niminen mesta, jonka joku prinsseistä on joskus avannu, aika fancy pubiks ! ) ja siellä sitten juotiin oluet jos toisetkin ennen ilotulituksia. Oli pienoinen järkytys mulle, että kun saavuttiin koululle, siellä oli kattava alkoholitarjoilu oluista ja viineistä shamppanjaan vanhemmille (koulun puolesta for free!! ) ja kaikkea syötävää ja lapsille nameja ja pelejä ennen ilotulituksia. Ne kaikki vanhemmat oli ihan hiprakassa siellä! Tunnelma oli ainakin korkealla, kun mentiin sitten ulos kentälle kattelemaan raketteja. 

Se. Show. Oli. Uskomaton! Ulos oli tuotu äänentoistolaitteet, ja showssa oli siis musiikki ja ilotulitteet ajotettu yhteen ja se oli ihan mieletön se ilotulitusshow! Olin ihan sanaton koko ajan, melkonen kouluilotulitus, en oo missään nähny niin hienoja! ( nää rikkaat perheet varmaan kilpailee siitä, kenen venhemmat on cooleimmat? ) 

Tässä kalpeita kopioita todellisuudesta



Lauantai oli siis suht ok päivä! 

Huomionarvoisia seikkoja loppuviikosta: 

-Tältä näytti maisema mun ikkunasta sunnuntaiaamuna


-Kävin taas lenkillä ja eksyin ekaa kertaa täällä, täs vieres on sellanen suht massiivinen puisto ja ihmettelin niitä maisemia siellä sitten tunnin jos toisenkin, eksyminen on musta parasta joten se oli mahtava kokemus!
-Paikalliset second hand shopit tsekattu, hyvää tavaraa tarjolla! 
-Pontetiaalisia kahviloita bongattu, kirjoitin jopa runoja eräässä cafessa joka sai mut inspiroitumaan!
-Perheen isällä on Porshce 911 ( aattelin kysyy jos saisin ajaa sitä joku päivä?) 
-Tapasin Joyn siskon Julian joka on aivan uskomattoman hurmaava persoona! 
-Sunnuntaina harrastin lisää Lontooseikkailua ja kävin Hillsong-seurakunnassa, joka oli !!!! Ei oikeesti oo sanoja kuvaamaan sitä kokemusta, siel oli parituhatta ihmistä, kokoukset on valtavassa teatterisalissa,   puhujana oli ihan sairaan mielenkiintoinen heppu jonka juttuja Jeesuksen vaikutuksista eri ihmisten elämissä oli mahtava kuunnella! 
-Tulin illalla junalla kotia kohti ja perheen isä halus tulla hakeen mut sitte asemalta ( mistä on ehkä kilsa matkaa kotiin ) koska oli jo pimeetä niimpä sain Porschella kyydin kotiin vielä illan päätteeks, ei paha eihän? 
-Jumala on mahtava, suosittelen päivittäistä hengailua Jeesuksen kanssa, ja Hillsongissa myös selvisi vastaus kysymykseen where is God? --> God is in us loving the world through us.
- Mulla on aika rakastettu olo (=

Ainiin ja löysin tälläsen pönikän Lontoosta!


Siunattua viikkoa kaikille! 

tiistai 5. marraskuuta 2013

Osa 1: Uusi perhe

Tänään on pikku-Annan elämässä jännittävä päivä. Hän on pakannut kaiken omaisuutensa kahteen suuren ja yhteen pieneen matkalaukkuun ja niine kaikkineen hänen on pärjättävä koko seuraava vuosi. Anna on näet muuttamassa suureen kaupunkiin - Lontooseen au-pairiksi erääseen ihastuttavaan perheeseen.

Haha teki mieli kirjottaa näitä juttuja vanhanaikaseen tyttökirja tyyliin, mutta enpä taidakaan jaksaa, menee muuten ikä ja terveys siinä säätämisessä. Joten kirjotan silleen miten mieli tekee!

Blogin nimi Anna Lontoossa saa kuitenkin pysyä ( koko nimeni on Anna-Riitta Marjaana ) joten saatte seurata Annan seikkailuja täällä jos suinkin kiinnostaa pysyä perillä mun elämästä!

Sunnuntai aamuna viideltä heräsin viimeistä kertaa Kampin kodista ja iskän vei mut kentälle ( iskä on PARAS), kaikki meni kentällä hyvin siihen asti, että päätin koneeseen pääsyä odotellessa juoda cup of tea like they all do in England (?), matkalla pöytään istumaan onnistuin kuitenkin kaatamaan koko kupin kuumaa vettä kädelleni, johon ilmestyi jonkin ajan kuluttua komea palovamma rakkoineen päivineen. En silti aio luovuttaa - teetä on juotava oli se sitten kuinka kivuliasta tahansa! (Lontoossa kuulemma muuten ei enää juodakaan teetä vaan kahvia lähestulkoon aina! ? :o )

Noh, lento saapui Lontooseen ja perhe oli mua vastassa, ne on kaikki aivan ihania ! Perheen isä on mukava, mutta se on melkeen aina töissä, äiti Joy on kotona vauvan kanssa ja me tullaan ihan superhyvin toimeen! Ilona, se 5v tyttö jota hoidan on aivan ihana! Ei mikään hemmoteltu kakara vaan pieni suloinen prinsessa <3 Pikku Eoin (se vauva) nukkuu lähes koko ajan eikä itke juuri yhtään, joten saan yötkin nukkua mainiosti mun hienoa hotellihuonetta muistuttavassa kattolukaalissa, jossa on oma kylppäri kylpyammeella ja kattoikkunoilla varustettuna.

Ekat päivät on menny tosi kivasti, Joy on näyttäny mulle talossa (joka on iso) kaikki paikat ja kertonu mitä hommia mun pitää tehä (mitä ei oo paljon) ja ollaan ajeltu ympäri tätä seutua (joka on ihan huikeen kaunista!). Mun tehtävänä on siis aamusin hoitaa Ilona kouluun ja pitää keittiö siistinä ja sitten pestä vähän pyykkejä, minkä jälkeen mulla on vapaata kunnes haetaan Ilona koulusta kolmen aikoihin. Sitten autan laittaan ruokaa ja leikin Ilonan ja sen kavereitten kanssa ja sitten mulla on taas illat vapaata. Kaikki viikonloput on myös vapaat, joten ehin puuhailla kaikennäköstä! :)


Ensimmäiset kahvittelut Lontoossa Sunningdalen Fego Cafféssa, cappuccinokakkua ja cappuccinoa suklaasydämellä, ei huono alku!



Mulla on asiat täällä oikeesti ihan huikeen hyvin, on todella siunattu ja huolehdittu olo! En kyllä oikeen vielä ees ymmärrä mihin paikkaan oon tullu, tää on niin eri maailma (hyvin rikas sellainen (Joy kyllä sanoi, että tää on tällänen pieni rikkaiden kupla täällä, ei Lontoossa kuulemma oo monessa paikassa tällästä)), ja on vähän hassua tälläsenä boheemina kirppistyttönä olla tälläsessä ympäristössä, mutta Jumalalla on suunnitelmansa, en just mua turhaan tänne laitettu ? :)

Saa nähdä miten viikko tässä etenee, sunnutaina ois suunnitelmissa käydä tsekkaamassa Hillsong church, muuten on kaikki vielä auki, päivä kerrallaan mennään etiäppäin.

Ois kyllä kauheesti lisääkin kerrottavaa, mutta oletan että lukuinto alkaa lopahtaa (jo joku on jaksanu tähänkin asti lukea), joten tässä tiivistettynä loput jutut mitä oon jo tehnyt:

-Eilen tapasin Joyn vanhemmat ja he veivät mut katsomaan Windsorin ihastuttavaa kapunkia ja linnaa, jossa myös kuningatar kuulemma vierailuu suht usein (ois siistii heittää yläfemmat queenin kanssa joku päivä! )
-Eilen ja tänään olen tavannut joukon Ilonan vilkkaita ystäviä, joiden kanssa tulen viettämään suurimman osan työajastani (ei paha, hengailen kikattavan pikku prinsessalauman kanssa, jotka haluu että mä oon aina se ilkeä noita niitten leikeissä, johtusikohan siitä, että mulla on punanen tukka tällä hetkellä? )
-Tänään kävin lenkillä (en törmänny vielä julkkiksiin lenkkipolulla) mutta täytyy sanoo et aika kivat lenkkimaastot löytyy täältä!

Loppuun vielä muita huomionarvoisia seikkoja:
-Täällä on syksy vasta aluillaan, eli Lontoon ruskakuvia tulossa ehkä jonkin päivityksen yhteydessä
-Täkäläiset rakastaa ilotulituksia ja niitä näkyi sunnuntai-illalla ( varmaan juhlivat mun tuloa) ja myös tänään ja lisää luvassa loppuviikosta.
-Mun ikkunasta näkyy linnamainen parisataa vuotta vanha yliopistorakennus
-Jääkaappi on aina täynnä ruokaa JA TÄÄ PERHE ELÄÄ TERVEELLISESTI sekä kierrättää! (eli en toivottavasti palaa täältä lihavana) kiitos kaikkien ihanien salaattien, hedelmien, ja hyvien kotiruokien!
-Jumala on hyvä!
-Jos tälläsessa paikassa vois tulla ikävä suomeen ni mulla ois ikävä teitä <3