Viikko sitten tosiaan tirautin pienet itkut, kun en ole vielä oikein tutustunut potentiaalisiin ystävä-ihmisiin täällä. Vaikka kaikki tosiaan on mahtavasti, ajatus siitä, ettei täällä vielä kuitenkaan ole ketään jonka olkaa vasten itkeskellä jos kaikki ei olisikaan hyvin, sai minut melko alakuloiseksi. Kuten tavallista, mainitsin asiasta Jumalalle. Oli sitten rukouksella vaikutusta tai ei ( tod. näk. oli ) viikon kuluttua siitä illasta olin tutustunut n. 20 uuteen potentiaaliseen ystävä-ihmiseen!
Aloitetaan kuitenkin järjestyksessä. Ilonalla nousi kuume viikonloppuna ja hän oli koko viikon kotona, joten töiden suhteen oli kuvioissa Ilonan kanssa pelailua ja siivoilua. Mukavaa puuhaa siis! Alkuviikosta oli aivan mahtavat säät täällä ja Joy kaivoi autotallista esille pyörän, jonka sain käyttööni. Tiistaina tein pikku pyöräretken siihen lähipuistoon ja tässä pari otosta siltä reissulta.
Keskiviikkona sain puhelun eräältä Hillsongin pienryhmänvetäjältä ja hän kutsui mut täällä lähistöllä kokoontuvaan pienryhmään perjantaiksi, lupasin ilmestyä paikalle! Torstaina tein toisen pyöreretken, tällä kertaa Windsoriin ja niillä huudeilla taas näytti tältä.
| Vähänkö järkytyin ku tielle yhtäkkii hyppäs peura! Onneks oli kamera holleilla ni ehin ikuistaa sen siinä linnan edessä poseeraamassa ;) |
Kävin Windsorissa kuumalla kaakaolla yhessä aivan ihanassa kahvilassa ja runoilin siinä samalla pikkuisen, vitsi miten ihanii kahviloita oikeesti täällä, jostain syystä ne aina saa mun runosuonen sykkimään.
Perjantaina Joyn vanhemmat sitten veivät mut autolla ( jota itseasiassa mä ajoin ) sinne connect groupiin, niikuin pienryhmiä täälläpäin kutsutaan. Oli aivan mahtavaa tutustua niihin ihmisiin siellä, paikalla oli tosi eri ikäistä väkeä erään perheen pienistä lapsista opiskelijoihin, aikuisiin ja kuusikymppisiin vetäjiin asti ( ah mitä elämänviisautta ja iloa heillä! ). Ruokaa, keskustelua rukousta, ai että miten tuli tarpeeseen! Kahden viikon päästä uudestaan sinne :)
Lauantaiaamuna mentiin perheen kanssa Harrodsiin! Se oli suht järkyttävä paikka, hirveeeesti ihmisiä, turisteja lähinnä, tooooosi kallista ja quite posh, kuten täällä tavataan sanoa jos joku on tosi hieno silleen rikkaalla ja hohdokkaalla tavalla? Ei mun paikka, mutta nähty, tässä todiste.
Kävin myös samalla reissulla Natural History Museumissa, löysin lisää eläimiä.
| Se oli ihan oikea elävä dino, ilonen heppu ! |
Illalla mulle buukattiin naapuriin lastenhoitokeikka, tunnin leikin 4v tytön kanssa, 4 tuntia istuin, katoin telkkari ja viilasin kynsiä -> 50 puntaa käteen, hyvä ilta!
Sunnuntaina päätin mennä tutustumaan C3 seurakuntaan, joka on joku jokseenkin SUHEn kaltainen seurakunta ja vitsi se paikka tuntu ihanalta heti ku pääsin ovesta sisään! Hillsongiin ( ja sen tuhansiin kävijöihin ) verrattuna tää n. sadan hengen seurakunta tuntu aivan ihanan kodikkaalta ja mukavalta, päätin, että jos vaan ihmiset on mukavia, voisin asettua sinne. Noh, heti kun virallinen osuus loppui ( ensinnäkin siellä oli ihan huippu puhuja ja mahtava ylistys ) ihmiset tuli kyseleen et oonko uus siellä ja esitteli mua kaikille, sitten ne kutsu mut lounaalle ja mentiin porukalla syömään läheiseen paikkaan!
Ja olihan ne mukavia! ( Kiitos Jumala kun vastasit rukoukseen, toit paljon potentiaalisia ystävä-ihmisä ympärille! )
Tein pikku kävelylenkin Hyde Parkissa, se oli aika jees ja menin sitten Hillsongille vielä, siellä istuin erään naisen viereen ja sitten siinä jotain höpöteltiin ja kun oltiin lähössä sieltä, hän pyysi mua kahville ja mentiin sitten hänen ja erään toisen naisen kanssa läheiseen kahvilaan istumaan ja juttelemaan! Toosi kivoja ihmisiä, hyvää keskustelua aiheena rakkaus, mikäs yhdistää naisia paremmin ympäri maailmaa eri kulttuureissa kuin hyvä kahvi, pala kakkua ja rakkaus!
Eli kiitos vielä, Jeesus, oot kiva!
Saa nähä mitä tällä viikolla tapahtuu, siunausta teidän viikkoihin! <3
![]() |
| Jos Harrodsissa oli jotain hyvää niin tämä, rakkautta kaikille! |


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti